Tahmatassut

Tahmatassujen ryhmässä lapset ovat 4-5-vuotiaita. Ryhmässä on yksi lastentarhanopettaja, sekä kolme lastenhoitajaa.

Tahmatassuryhmän päätavoite on oppia leikkimään kaverin kanssa ja joskus myös yksin. Leikin kautta lapselle avautuu aivan uusi maailma ja oppimista tapahtuu aivan huomaamatta. Leikin onnistumista ja toteutumista seuraa aikuinen, joka ideoi ja ohjaa leikkiä tarvittaessa. Joka päivä Tahmatassuilla on myös ohjattu tuokio, joka toteutetaan pienryhmissä. Toiminta suunnitellaan kahdeksi viikoksi kerrallaan, mutta suunnitelmat elävät lasten omien mieltymysten mukaan. Lapset on jaettu neljään pienryhmään, joiden mukaisesti heidän viikkonsa menee. Viikon aikana lapsilla on liikuntaa, musiikkia, kädentaitoja ja leikkiä.

Kuun viimeinen perjantai on lelupäivä, jolloin lapset voivat tuoda kotoaan yhden lelun päiväkotiin. 

Joka päivä muistetaan leikkiä!